Julkaisut

Miten luterilaisten tunnustuskirjojen opillinen sisältö syntyi?

Seurakuntaliitto on heinäkuussa 2017 kustantanut 60 sivuisen kirjan jonka on koonnut Seppo Savola. Kirja kuvaa luterilaisen uskonpuhdistuksen raamatunselitystä.

Tunnustuskirjat on tämän raamatunselityksen tulos. Tätä raamatunselitystä ohjasivat monet periaatteet.
Kirjassa käsitellään lyhyesti sekä Raamatun että Tunnustuskirjojen ominaisuuksia, mutta ennen muuta viittätoista raamatunselitystä ohjannutta tulkintaperiaatetta. Esimerkkinä mainittakoon‘Jumalallisen alkuperän periaate’. Sen mukaan Raamattu on kokonaan Jumalan sanaa ja sillä on tästä johtuen useita jumalallisia ominaisuuksia.
Vaikka kirjan aihe kuulostaa ehkä kovin teologiselta, niin teksti on jokaiselle uskovalle ymmärrettävää. Kirjanen on luonteeltaan asioita esittelevä, ei syvällinen. Se koostuu suurelta osin lainauksista luterilaisilta teologeilta ja antaa hyvän kokonaiskuvan käsiteltävästä aiheesta.
Kun tietää, mitkä periaatteet ovat ohjanneet luterilaisten Tunnustuskirjojen opillisen sisällön syntymistä, saa siitä ymmärrystä ja tukea sekä Tunnustuskirjojen että myös Raamatun lukemiseen, sillä Tunnustuskirjojen oppi on Raamatusta otettu.

Kirjan hinta on 10,00 € ja sitä on saatavissa verkkokaupastamme seurakunnistamme sekä tilattuna osoitteesta:

Heikki Larsen, c/o Seurakuntaliitto, Myllyojankatu 18, 33330 Tampere puh. 040 513 6405, sähköposti heikkitlarsen(at)gmail.com

Seurakuntaliiton julkaisuluettelo

Julkaisu, vuosi, sivumäärä, kuvaus ja tekijä

hinta €, alv10%

Tuhat kiloa arkista iloa, mummin mietteiden matkassa, 72 sivua, Sinikka Salo

20,00€

Miten luterilaisten tunnustuskirjojen opillinen sisältö syntyi?, uutuus 2017, 60 sivua, Seppo Savola

10,00€

Heprealaiskirjeen äärellä, uutuus 2017, 90 sivua, Raimo Koski-Homi

19,90€

Johanneksen Ilmestys, Raimo Koski-Homin selitys Johanneksen ilmestykseen,  Raimo Koski-Homi

25,00 €

Rautakannel, 2007, 480 sivua, Evankelinen laulukirja ja bibliografinen julkaisu 
Hanna Raudan laulutuotannosta, Seurakuntaliitto

15,00 €

Luther vai Rooma, 1998, 161 sivua, ajankohtaista asiaa vanhurskauttamisesta, 
Aulis Jalonen

10,00 €

Ylistän armoasi, 1994, 80 sivua, sananjulistusta runomuodossa, Eero Savola

5,00 €

Armon varassa, 2004, 77 sivua, kertomuskirja, Eero Savola

5,00 €

Kallis armo, 1984, 316 sivua, hartauskirjoituksia, Eero Savola

5,00 €

Hyvä asia, 1991, 121 sivua, hartauskirjoituksia, Heino Pätiälä

5,00 €

Iankaikkinen evankeliumi, 1993, 50 sivua, poimittuja hartauskirjoituksia, B.A.Uusitalo

2,00 €

Raamattu, 1983 3. painos, seurakuntaliiton Uuden Testamentin ja Psalmien käännös, 
Vanha Testamentti KR 1938 mukaan

10,00 €

Seurakunnan lauluja, 1976, 182 sivua, Seurakuntaliiton laulukirja

5,00 €

Lutherin Vähäkatekismus ja sen selitys, 2004, sivua

8,00 €

Osanotto suruun, Addressi, uusittu 2016 painos

14,00 €