Ansaitsematon armo (9.2.2020)

3.sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesima)

Päivän latinankielinen nimi Septuagesima (= seitsemäskymmenes) ilmaisee päivien lukumäärän pääsiäiseen, johon seurakunnan katse nyt kääntyy. Tästä päivästä on vanhastaan alkanut papiston paasto. Seurakuntaa kehotetaan kilvoittelemaan kärsivällisesti Jumalan armoon luottaen. Päivän evankeliumitekstissä muistutetaan, että Jumalan armoa ei ansaita. Hänen hyvyytensä on sama kaikkia kohtaan. (Kirkkokäsikirja)

Matt.19:27-30: Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: ”Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” Niin Jeesus sanoi heille: ”Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, kun Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette seuranneet minua, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai vaimosta tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava satakertaisesti ja perivä iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi, ja monet viimeiset ensimmäisiksi.”

Tämän pyhän aiheena on ansaitsematon armo. Siksi onkin ehkäpä ensi alkuun hieman hämmästyttävää lukea, mitä Herra Kristus tässä opettaa. Näyttää nimittäin siltä, että opetuslapset Pietarin johdolla tässä saavat häneltä periä taivaan valtakunnan kaikkien niiden kärsimysten ja uhrausten tähden, mitä ovat Kristuksen seuraamisen vuoksi saaneet kokea – eivätkä yksin armosta, uskon kautta, ilman omaa ansiotaan. Ef.2:8-10: Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. Lähtökohtana on se, että kaikki ovat Jumalan edessä samalla viivalla. Yhtä lailla jokainen ihminen on Aadamin lankeemuksen tähden syntinen ja taivaaseen kelvoton. Mutta jokaisen synnit ovat Kristuksen veressä sovitetut, jokaisen puolesta Kristus on maistanut kuoleman, kaikille on hänen sovitustyössään armosta, lahjana aivan valmis pelastus. Sen me saamme omaksemme Jumalan sanan tarjoamana, emme tekojemme perusteella ja tartumme siihen yksin uskolla, emme ansioillamme. Mitä me voisimmekaan itsestämme antaa Kristukselle tai jättää jälkeemme? Pelkän syntisen elämämme. Mutta juuri sitähän armo on, kun syntinen tulee Jeesuksen luo, seuraa häntä, saa syntinsä anteeksi ja uuden, iankaikkisen elämän hänessä. Tämä on Jumalan armon lahja.

Room.6:20-23: Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta. Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema. Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Tässä evankeliumitekstimme kohdassa siis Pietari opetuslasten nokkamiehenä kysyy Jeesukselta mitä he ovat hänen seuraamisestaan hyötyneet. Hän on selvästi käsittänyt väärin sen, mitä Jeesus on vastannut aiemmin rikkaalle nuorukaiselle, joka halusi omin ansioin periä taivaan (Matt.19, jakeesta 16 alkaen). Tuo rikas nuori mies ei voinut hylätä koko suurta omaisuuttaan Jeesusta seuratakseen ja meni suruissaan pois. Nyt Pietari katsoo itseään ja miettii, että hän on muiden opetuslasten kanssa tämän tehnyt. Nytkö he saisivat tästä jonkin palkan? Jeesus tosin näkee Pietarin erehdyksen, mutta ei silti soimaa, vaan vastaa antaen ihanan lupauksen. Jeesus ei opeta pelastusta ansiosta, vaan armosta, mutta antaa kyllä lohduttavan lupauksen kaikille, jotka ovat kärsineet uskonsa tähden.  Pietarin kysymys oli kylläkin väärä, mutta Jeesuksen vastaus siitä huolimatta täynnä armoa. Kaikki kärsimykset ja vaivat nähdään taivaasta ja uskollisia odottaa Jumalan palkka, joka on moninkertainen.

Mutta mitä opettaakaan Pietari paljon myöhemmin, vanhana miehenä ja apostolina kirjeessään kaikille niille, joita Kristuksen tähden vainotaan? 1.Piet.2:19-25: Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien. Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa. Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä, joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut", joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee, joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut". Sillä te olitte "eksyksissä niinkuin lampaat", mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö. Hän on tullut oppimaan, että yksin armosta me pelastumme, uskon kautta. Emme uhraustemme ja kärsimystemme perusteella, vaan sen tähden, että Kristus on kantanut syntimme ja ristillä vuodattanut verensä syntiemme sovitukseksi hankkien meille vanhurskauden ja autuuden. Mutta koska maailma on vainonnut, pilkannut, häväissyt, syrjinyt ja ahdistanut Herraa Kristusta, ahdistaa se myös hänen omiaan. Palvelijat eivät ole Herraansa suurempia. Siksi armoa onkin se, että olemme Kristuksessa, ja sen tähden maailma meitäkin vainoaa. Sen tähden me kärsimme, koska Kristus on kärsinyt meidän edestämme. Jeesus opettaa itse: ”Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne. Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.” (Joh.15:18-21)

Armo ei ole sidottu siihen, mitä me olemme tehneet Jeesuksen tähden, vaan mitä Jeesus on tehnyt meidän tähtemme. Me saamme armosta periä taivaan, ja siksi seuraamme Jeesusta. Pietari ja opetuslapset jättivät kaiken ja seurasivat Jeesusta, mutta armo heillä on vain sen tähden, että olivat Kristuksen luona, koska heillä on Kristus. Armo on aina sidottu yksin Kristukseen ja hänen ansioonsa. Mene Kristuksen luo, niin sinulla on armo omanasi. Paavali kirjoittaa tämän pyhän kirjetekstissä: "Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella; tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta, jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista. Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil.3:7-14) Vain Kristus on todella kärsinyt syyttömänä syntisten puolesta, ja kantanut meidän ja koko maailman synnit ruumiissaan ristille, ja sovittanut ne pyhällä kalliilla verellään. Näin Kristus on jättänyt meille lunastamilleen esimerkin kantaa lähimmäistemme syntejä sekä vihollistemme pilkkaa katse suunnattuna Jumalan hyvyyteen ja armoon sekä Kristuksen haavoihin. Saamme kärsiä muistaen, että itsekin olemme yhtä syntisiä, yhtä lailla meidänkin syntimme on Kristus kantanut. Kristuksen haavoissa on omatuntomme vapaa, eikä tätä vapautta voi meiltä riistää mikään maailman pilkka eikä kärsimys. Suurta armoa onkin se, että me olemme Kristuksessa. Sillä maailma vainoaa ja sortaa kristittyjä Kristuksen tähden. Kasteessa meidät on liitetty Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, olemme hänen omansa, hänen seuraajiaan, ja se on syynä kaikkeen vainoon joka uskovia kohtaa.

Mikä sinua ahdistaa tänään? Mikä pahuus sinua kohtaa Kristukseen uskomisen tähden? Mistä sinä olet joutunut luopumaan Kristuksen nimen tähden? Älä ole onneton äläkä toivoton. Sinulla on omanasi Kristus kaikkine aarteineen ja siunauksineen. Sinulla on omanasi Jumalan armo, jonka Kristus on hankkinut. Armoa on myös tulla osalliseksi Kristuksen kärsimyksistä – sillä silloin olemme osallisia myös hänen kärsimyksiensä ansiosta, syntien anteeksiantamuksesta. Siellä missä on syyttömästi syntien vuoksi kärsivä Kristus, siellä on armo syntisille. Ja se, että meidän elämämme on täynnä vastoinkäymisiä sekä surua ja kärsimystä, osoittaa meille sen suuren armon, että me todella olemme Kristuksesta osalliset. Sillä Kristus ei ole armoineen ja ansioineen läsnä vain ristillä ja opetuslasten kanssa, vaan hän on luvannut olla uskoviensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Kristus on kantanut ristille meidän syntimme, ja nyt meitä kutsutaan kristittyinä kantamaan ristiä, kestämään ahdistusta ja vainoa, yksinäisyyttä, hylkäämistä, köyhyyttä, pilkkaa ja vihaa. Ristin kantaminen ei ole helppoa, mutta se on silti jalo, siunattu, pyhä ja kallis kutsumus. Me kohtaamme kaiken tämän Jumalan voimalla, hänen siunauksessaan. Room.8:35-39: Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina". Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Kaikessa tässä me rukoilemme jumalanpaveluksessa "Herra, armahda meitä", sekä Herran itsensä opettamassa rukouksessa ”Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.”

 

Esa Yli-Vainio

Tue Sudan lähetystä

 

Lähetyskohteemme on Sleyn Sudan-lähetys 
Lahjoitukset lähetystilille 
IBAN: FI26 5732 7420 0588 19
BIC: OKOYFIHH ja viite 2286
MobilePay 89883