Kadonnut ja jälleen löytynyt (28.6.2020)

4.sunnuntai helluntaista

Jumala on armollinen Isä. Hän etsii eksyneitä, kutsuu syntisiä ja antaa synnit anteeksi. Taivaassa iloitaan jokaisesta kadonneesta, joka on löytynyt. (Kirkkokäsikirja)

Luuk.15:11-32: Vielä hän sanoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle se osa tavaroista, mikä minulle on tuleva'. Niin hän jakoi heille omaisuutensa. Eikä kulunut montakaan päivää, niin nuorempi poika kokosi kaiken omansa ja matkusti pois kaukaiseen maahan; ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti. Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut, tuli kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta. Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja. Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut. Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.' Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi. Mutta poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan'. Silloin isä sanoi palvelijoilleen: 'Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa; ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa pitämään. Mutta hänen vanhempi poikansa oli pellolla. Ja kun hän tuli ja lähestyi kotia, kuuli hän laulun ja karkelon. Ja hän kutsui luoksensa yhden palvelijoista ja tiedusteli, mitä se oli. Tämä sanoi hänelle: 'Sinun veljesi on tullut, ja isäsi teurastutti syötetyn vasikan, kun sai hänet terveenä takaisin'. Niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle; mutta hänen isänsä tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi. Mutta hän vastasi ja sanoi isälleen: 'Katso, niin monta vuotta minä olen sinua palvellut enkä ole milloinkaan sinun käskyäsi laiminlyönyt, ja kuitenkaan et ole minulle koskaan antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa, niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan.' Niin hän sanoi hänelle: 'Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun. Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.'"

Koko tämä luku on nk. ”kadotettujen evankeliumi”, jossa Jeesus kolmella vertauksella osoittaa, että hän on tullut syntisiä etsimään, löytämään ja pelastamaan. Luvun avainjae on Luuk.15:7: Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse. Tuhlaajapoikavertauksessa Isä edustaa Jumalaa, tuhlaajapoika edustaa syntistä, ja vanhempi veli edustaa itsevanhurskasta, joka ei tunnusta tarvitsevansa parannusta. Tuhlaajapojan asenne on: ”Minä itse, minä pystyn, minä riitän.” Tässä näkyy syntiinlankeemuksen tähden meissä kaikissa oleva itsekkyys! Tämä itsekkyys ja omavanhurskaus johti pojan ahdinkoon, jonka syvin hetki oli saastaisten eläinten paimentaminen ja niiden ruoan syöminen. Näin hän on itsekin kuin saastainen eläin toisten joukossa. Saman saa meissäkin synti ja itsekkyys aikaan, sekä ero Jumalasta, Isästä.  

 

”Tuhlaajapoikia” ovat ne, jotka lankeavat pois armosta lain, synnin ja omien tekojen alle. Gal.5:4: Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta. Parannusta mekin tarvitsemme päivittäin. Tähän parannukseen eli ”mielenmuutokseen” kuuluu kaksi asiaa: katumus ja usko. Tunnustamme lain sanan edessä syntimme ja uskomme ne evankeliumin sanan lupaamana anteeksiannetuiksi Kristuksen veressä. Tunnustuskirjoissa Yksimielisyyden ohje (SD, 3) julistaa ihanasti: ”Tosi katumus kuuluu ilman muuta alkuun. Kun sitten joku on tehty vanhurskaaksi Jumalan edessä eli otettu armoon - sehän tapahtuu sulasta armosta, ainoan välittäjän Kristuksen tähden, yksin uskon kautta, tekoja tai ansioita kyselemättä - silloin hänelle annetaan Pyhä Henki, joka häntä uudistaa ja pyhittää sekä vaikuttaa hänessä rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Tässä elämässä uudistuminen on kuitenkin vasta alullaan; se ei vielä ole täydellistä vaan synti asustaa uudestisyntyneenkin lihassa. Siitä syystä uskonvanhurskaus on alati riippuvainen siitä, että armollinen Jumala lukee Kristuksen vanhurskauden meidän hyväksemme, kyselemättä mitään meiltä tulevaa täydennystä. Meidän syntimme hän taas antaa anteeksi, peittää ne eikä pane niitä meidän tiliimme (Room.4:6-8)… Vanhurskauttamiseen kuuluu ja tarvitaan ainoastaan Jumalan armo, Kristuksen ansio sekä usko, joka ottaa vastaan evankeliumin lupaaman armon ja jonka kautta Kristuksen vanhurskaus luetaan meidän omaksemme. Näin me saamme synnit anteeksi, pääsemme sovintoon Jumalan kanssa, tulemme Jumalan lapsiksi ja iankaikkisen elämän perillisiksi. Aitoa pelastavaa uskoa ei siis ole niillä, jotka katumatta ja synnin tähden tuskaa tuntematta aikovat pysyä synneissään ja jatkaa niiden tekemistä. Vilpitön katumus kulkee aina uskon edellä; oikea usko kuuluu ja liittyy aina todelliseen parannukseen.” Sinä saat syntejäsi katuen uskoa ne anteeksiannetuiksi Kristuksen veressä, sillä Jumala sanassaan sinulle tämän omaksesi julistaa. Pyhä Henki kutsuukin meitä päivittäin juuri evankeliumin sanalla. Martti Luther kirjoittaa Vähän-katekismuksen kolmannessa uskonkohdassa: ”Minä uskon, etten minä voi omasta voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä; vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa; niin kuin hän koko kristikuntaa maan päällä kutsuu, kokoaa valaisee, pyhittää ja Jeesuksessa Kristuksessa varjelee ainoassa oikeassa uskossa; jossa kristikunnassa hän antaa minulle ja kaikille uskovaisille joka päivä kaikki synnit runsain määrin anteeksi, herättää viimeisenä päivänä minut ja kaikki kuolleet ja antaa minulle sekä kaikille uskoville Kristuksessa iankaikkisen elämän. Tämä on varmasti totta.”

Oma syntisyys ja ahdinko koskettavat tuhlaajapoikaa. ”Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun isäni palkkalaisella (misthioi – palkkatyöläiset) on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään!’” Poika ”meni itseensä”, eli joutui siis tunnustamaan onnettoman tilanteensa ja jopa syntisyytensä. Kuitenkaan vielä tässäkään vaiheessa hänellä oli syvässä itsekäs ajatus omasta kelpaavuudesta. Hän ajatteli voivansa ansaita Isän lapseuden takaisin työllä, omilla ansioillaan. ”Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.” Yhä edelleen pojan sydämessä – vielä katumuksenkin hetkellä – on ajatus siitä, että ”minä itse, minä ansaitsen paikkani”. Näin hän on valmis tulemaan isänsä palkkaorjaksi voidakseen ansiollaan maksaa velkansa ja isän suosion. Tämä on kuitenkin mahdotonta niin hänelle kuin meillekin. Käänne tapahtuu, kun pojan palatessa itse Isä armahtaa poikaansa! (jae 20) Isä juoksi häntä vastaan ja tämä armo teki kadotetusta pojasta löytyneen, kuolleesta elävän. Poika ei enää yrittänyt ansaita lapseuttaan ja paikkaa isän talossa, hänen huolenpitoaan, vaan isä antoi anteeksi pojan synnin ja otti tämän taas pojakseen, perillisekseen ja käski palvelijoitaan järjestää juhlat. (Tässä käytetään nimitystä duuloi, joka on eri nimitys kuin pojan antama ”palkkatyöläiset”, misthioi. Jumalan palvelijat ovat hänen alaisiaan armosta ja lahjana, eivät ansiosta.)

Entä miten me pääsemme lapsen asemaan, taivaan Isän perillisiksi? Paavali kirjoittaa tästä Gal.3:3-5: Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle. Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me saisimme lapsen oikeuden. Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa Melanchthon lainaa kirkkoisä Ambrosiusta selittäen tätä lain alaisuutta:"Koko maailman on tullut lain alaiseksi, kun kerran lain käskyt koskevat kaikkia eikä kukaan tule vanhurskaaksi lain teoista. Toisin sanoen lain kautta opitaan tuntemaan synti, mutta ei vapauduta sen syyllisyydestä. Laki näytti tehneen vahingon, se kun oli tehnyt kaikki syntisiksi, mutta Herra Jeesus tuli ja antoi anteeksi synnin, jota kukaan ei voinut välttää, pyyhkien verellään pois kirjoituksen, joka oli meitä vastaan. Juuri tätä apostolikin tarkoittaa sanoessaan: (Room.5:20) "Rikkomus on tullut suureksi lain kautta, mutta armo on tullut ylenpalttiseksi Jeesuksen kautta." Sillä sen jälkeen, kun koko maailma oli tehty lain alaiseksi, hän poisti koko maailman synnin, niin kuin Johanneskin todistaa sanoessaan: (Joh. 1:29) "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailan synnin. Sen tähden ei kenenkään tule kerskailla teoistaan, koska ketään ei vanhurskauteta sen nojalla, mitä hän on tehnyt. Mutta sillä, joka on vanhurskas, vanhurskaus on lahjana, koska hän kasteessa pestynä on tullut vanhurskaaksi. Usko siis tekee meidät vapaiksi Kristuksen veren kautta, sillä autuas on se, jolle synti annetaan anteeksi ja armo annetaan lahjaksi. (Ps. 32:1)” Niinpä siis mekin olemme kaikki syntisiä ja siksi lain alaisia. Mutta Kristus on syntynyt meidän tähtemme lain alaiseksi, itsessään synnittömäksi mutta meidän syntiemme kantajaksi ja näin hän on ottanut syntimme pois ja vienyt ne Golgatalle, jotta me saisimme hänessä anteeksiantamuksen, armon, autuuden ja Jumalan lapseuden.

Isän luo me pääsemme tuhlaajapoikina ainoastaan armosta, ilman tekojamme, yksin Jeesuksen kautta. Joh.14:6: Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Isän näkökulmasta poika oli kuollut ja nyt herätetty henkiin; kadonnut ja nyt löytynyt (jae 24) Yhtä vähän kuin kuollut voi itse itseään herättää eloon, tai kadonnut voi itse löytää kotiin, emme mekään voi omasta voimastamme uskoa ja itseämme pelastaa. Siksi pelastuksemme tulee kokonaan Jumalalta, Kristus on meidät kokonaan verellään pelastanut antamalla synnit anteeksi, Jumalan Pyhä Henki yksin meidät tekee eläviksi evankeliumin sanalla, jonka kautta hän tuo meidät Kristuksen luo, jakaa meille Kristuksen veren armon ja syntien anteeksiantamuksen ja pyhittää meidät. Näin opettaa myös Tunnustuskirjoissamme Yksimielisyyden ohje (SD), kohta 3: Kun näet Pyhä Henki - ilman ihmisen myötävaikutusta - synnyttää uskon ja ihminen vanhurskautetaan tämän uskon kautta, silloin tapahtuu todellinen uudestisyntyminen: vihan lapsesta tulee Jumalan lapsi; ihminen siirretään kuolemasta elämään. Raamattu sanoo: "Kun olimme synteihimme kuolleina, hän teki meidät yhdessä Kristuksen kanssa eläviksi" (Ef.2:5) "Uskosta vanhurskas saa elää" (Room.1:17). Kun uskot Kristukseen, saat armosta elää, ja olet Jumalan lapsi, jonka hän on löytänyt, sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh.3:16)

Isä puki poikansa päästä varpaisiin perillisen vaatteisiin. Parhaat vaatteet, (sinetti)sormus, kengät ovat juhlaan kelpaavat vaatteet, jotka osoittavat, että pojalla on isänsä talossa perillisen asema. Pojan pukeminen muistuttaa vanhan testamentin pappien pukemista, kun he astuvat Jumalan eteen suorittamaan temppelipalvelusta. Se myös muistuttaa meidän kasteessamme päällemme puettua Kristuksen vanhurskauden vaatetta, perillisen pukua, johon pukeutuneena astumme Isän eteen tänäänkin, jumalanpalveluksessa. Kasteeseen palaamme, kun tuhlaajapojan tavoin tunnustamme Jumalalle syntimme, ja kun saamme Isältämme kuulla synneistä päästön sanat: ”Poikani, tyttäreni, ole turvallisella mielellä, sinun syntisi ovat anteeksi annetut.” Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa sinutkin kaikesta synnistä. 1.Joh.1:7. Tuhlaajapojan pukeminen juhlavaatteisiin muistuttaa myös Jesajan kirjan luvun 61 lupauksesta: Jes.61:10: Minä iloitsen suuresti Herrassa, minun sieluni riemuitsee minun Jumalassani, sillä hän pukee minun ylleni autuuden vaatteet ja verhoaa minut vanhurskauden viittaan, yljän kaltaiseksi, joka kantaa juhlapäähinettä niinkuin pappi, ja morsiamen kaltaiseksi, joka on koruillansa kaunistettu. Meillä on omanamme se vaate, josta tässäkin kerrotaan – autuuden vaatteet, johon sinut ja minut sekä koko Kristuksen kirkko on puettu. Tässä autuuden juhlapuvussa saamme tulla Isän eteen jo nyt täällä maan päällä jokaisessa jumalanpalveluksessa sekä kerran taivaassa, iankaikkisessa juhlassa.

Esa Yli-Vainio

Tue Sudan lähetystä

Sudankyltti1 

Lähetyskohteemme on Sleyn Sudan-lähetys 
Lahjoitukset lähetystilille 
IBAN: FI26 5732 7420 0588 19
BIC: OKOYFIHH ja viite 2286
MobilePay 89883